Kuukauden turvallisuuspalkinto Stora Ensolta – Nakkila Works

Ajankohtaista

Kuukauden turvallisuuspalkinto Stora Ensolta

Stora Enso on myöntänyt Nakkila Works Oy:lle kuukauden turvallisuuspalkinnon Oulun tehtaan laajennustyömaalla. Nakkila Works Oy valittiin yli tuhannen työmaalla työskentelevän urakoitsijan joukosta. Stora Enso on jakanut kuukausittaisia turvallisuuspalkkioita vuoden 2024 alusta lähtien.

Stora Enson perusteet Nakkila Works Oy valinnalle:

  • On osoittanut hyvää ja avointa yhteistyötä Stora Enson kanssa projektin aikana
  • Reagoi tehokkaasti turvallisuushavaintoihin ja toteuttaa korjaavia toimenpiteitä
  • Työmaa on aina hyvässä järjestyksessä
  • On osoittanut hyvää suorituskykyä turvallisuudessa

”Koemme että saatu palkinto on tulosta vuosien jatkuvasta työstä turvallisuuskulttuurimme parantamiseksi. Turvallisuus on tärkeää paitsi meille itsellemme, myös asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Erityisesti Stora Enso Oulun kaltaisilla suurilla työmailla hyvä yhteistyö asiakkaan ja muiden urakoitsijoiden kesken on erittäin tärkeää. Arvostamme saatu palkintoa todella paljon”, sanoo Nakkila Works Oy:n projektipäällikkö Hannu-Pekka Karilahti.

Asiakas ja Projekti
Stora Enso investoi noin miljardi euroa Oulun tehtaaseen muuttaakseen käytöstä poistetun paperikoneen kuluttajapakkauskartonkia valmistavaksi tuotantolinjaksi. Lue lisää projektista https://www.storaenso.com/fi-fi/about-stora-enso/stora-enso-locations/oulu-mill/oulun-tehtaasta-tulaveisuuden-tehdas

Stora Enso on pakkaus‑, biomateriaali‑ ja puutuoteteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Stora Enso on myös yksi maailman suurimmista yksityisistä metsänomistajista. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna tehdä puusta. Stora Enso työllistää noin 20 000 henkilöä. Vuonna 2023 Stora Enson liikevaihto oli 9,4 miljardia euroa. (www.storaenso.com)