Olemme käynnistäneet merkittävän kehittämishankkeen, joka on Euroopan unionin osarahoittama.
Hankkeessa toteutetaan digi- ja tuottavuusloikka ottamalla samanaikaisesti käyttöön ERP-toiminnanohjausjärjestelmä sekä PDM-tuotetiedonhallintajärjestelmä. Samalla suunnittelun tuoterakenne ja yrityksen pääprosessit suunnitellaan uudelleen.
Hankkeelle oli tarve, sillä yrityksen tietotyön tuottavuus ja tietojärjestelmien puutteet olivat muodostaneet pullonkaulan yrityksen kasvulle ja hyvin alkaneelle kansainvälistymiselle. Erityisesti yrityksen toimittamat vientiprojektit ovat muodostuneet kompleksisemmiksi ja asiakkaiden odotukset ja vaatimukset erityisesti vientiprojekteissa haastavammiksi. Näissä projekteissa on kyse vihreään siirtymään liittyvien uuden teknologian laitosten rakentamisesta, joissa asiakkaina ovat kansainväliset suuret teknologiayritykset. Yrityksen nykyiset toimintaprosessit ja -järjestelmät eivät usealla osa-alueella pysty vastaamaan näihin vaatimuksiin. Lisähaasteensa asiaan on tuonut pula osaavasta työvoimasta, mikä korostaa tuottavuuden merkittävän kasvattamisen tärkeyttä.
Hankkeen perimmäisenä tavoitteena on yrityksen strategian mukaisesti kansainvälinen kasvu. Tähän päästään hankkeen onnistuneen toteutuksen aikaansaamalla toimituskapasiteetin ja kilpailukyvyn kasvamisella, toimitusaikojen nopeutumisella sekä kyvyllä vastata asiakastarpeisiin ja -vaatimuksiin. Pidemmällä aikajänteellä hankkeen tuotokset mahdollistavat toiminnan merkittävän jatkokehittämisen.
Hankkeen tuloksena yrityksellä on uudistetut prosessit ja tietojärjestelmät, jotka automatisoivat manuaalisia tietotyön vaiheita, nopeuttavat projektien läpimenoaikaa, mahdollistavat projektien läpinäkyvyyden ja paremman hallinnan, tuottavat asiakkaiden edellyttämää dokumentaatiota sekä luovat pohjan toiminnan jatkokehitykselle. Lisäksi yrityksen tuoterakenne ja nimikkeistä on uudelleensuunniteltu mahdollistaen modulaarisen tuotesuunnittelun ja sen mahdollistamat jatkokehityshyödyt.
Hankkeen vaikutukset heijastuvat myös mm. yrityksen käyttämään laajaan alihankkija- ja kumppaniverkostoon.
Kesto 05/2024 – 03/2025